Sivut

lauantai 11. elokuuta 2018

Folioleimaus


Viime aikoina kynsiblogeissa on ollut postauksia folioleimauksesta. Innostuin itsekin kyseisestä tekniikasta niin, että päädyin tilaamaan CesarsShopista Moyran valkoisen folioleimauslakan, päällyslakan sekä hologrammisen folion. Lisäksi tilasin Moyran Florality 1 -laatan, sillä siinä on aivan ihania kukkakuvioita.


Lakkasin pohjalle kolme kerrosta Picture Polishin Merge -lakkaa, minkä jälkeen aloitin leimaamisen. Tein niin, että leimasin ensin yhteen kynteen kuvion, ja heti sen jälkeen painelin foliota kynteen. Lopuksi laitoin kynsille vielä kaksi kerrosta Moyran vesipohjaista päällyslakkaa. Yllätyin, miten helppoa folioleimaus on. Ihan jokaiseen kohtaan en saanut foliota tarttumaan näin ensimmäisellä kerralla, mutta eiköhän seuraavat kynnet onnistu jo paremmin. Lopputuloksesta tuli kuitenkin tosi kiva ja näyttävä. 


Lakkauspäivälle sattui sopivasti puolipilvinen sää, joten sain napattua kuvat sekä auringon paisteessa että auringon ollessa pilven takana. Auringon paisteessa folion todellinen holoefekti näkyy, mutta kuvat eivät kuitenkaan onnistuneet. Juurikin auringon paistaessa otetuissa kuvissa kynnet näyttävät todella epäselviltä, mutta holoefekti kuitenkin näkyy.


Innostuin folioleimauksesta sen verran paljon, että varmasti tulen tällä tekniikalla tekemään useita lakkauksia lähiaikoina. Folio tuo hieman vaihtelua perus leimaukseen, ja sen avulla saa nopeasti ja helposti tehtyä todella näyttävät kynnet.


Picture Polish - Merge
Moyra - valkoinen folioleimauslakka
Moyra - päällyslakka

4 kommenttia: