Sivut

lauantai 26. toukokuuta 2018

NCLA - Red Square



Moikka taas pitkästä aikaa! Pääsykokeet on nyt ohi, ja oon taas pikkuhiljaa alkanut totutella normaaliin elämään, joka tässä tapauksessa tarkoittaa siis sitä, ettei mun enää tartte olla joka päivä kotona lukemassa. Luku-urakan aikana mulla oli lähinnä vain yksivärisiä kynsiä, mutta muutamat kunnon lakkaukset ehdin kuitenkin tehdä. Tämän postauksen kynnet on tehty huhtikuussa, minkä takia taustalla näkyy lumikinoksia :D Onneksi nyt ollaan kuitenkin jo päästy nauttimaan kesästä.


Oon jo pitkään ihastellut NCLA:n lakkoja muissa kynsiblogeissa, ja vihdoin ja viimein huhtikuussa sain itsekin käsiini kyseisen merkin Red Square -nimisen lakan. Red Square on punainen hololakka, joka on parhaimmillaan auringonvalossa. Kun ensimmäistä kertaa lakkasin tällä lakalla, niin mulla loksahti suu auki, sillä tää lakka on ihan mielettömän upea! Peitti lyhyet kynnet jo yhdellä kerroksella, mutta lisäsin kuitenkin vielä varmuuden vuoksi toisen kerroksen. Kuvat piti tietysti saada otettua auringonvalossa ulkona, ja mun mielestä kamera tallensikin holoefektin aika hyvin näihin kuviin. 

Näitä kynsiä tehdessä pääsykokeisiin lukeminen oli vielä kesken, joten koristeluun valitsin Milvin kukkasiirtokuvat. Tosi yksinkertaiset kynnet, mutta tykkäsin näistä kyllä tosi paljon. Varsinkin auringon paistaessa tuijottelin näitä aika paljon :D


Tähän loppuun haluaisin kertoa teille vielä vähän mun ajatuksia blogin tulevaisuudesta. Mä oon jo pitkään miettiny bloggaamisen lopettamista. Jotenkin musta vaan tuntuu, että into tähän hommaan on vähän lopahtanut. Mun postaustahti ei oo ikinä ollut säännöllinen, ja varsinkin nyt viimeisen vuoden aikana postauksia on tullut todella vähän. Tykkään kyllä edelleen kynsien lakkaamisesta, mutta blogin kirjoittaminen ei enää oikein jaksa kiinnostaa. Luulen tän osittain johtuvan siitä, että musta tuntuu, ettei kukaan enää lue tätä blogia. Eihän tää blogi koskaan ole ollut suosittu, mutta ainakin luulen, että lukijoita on joskus ollut enemmän :D Tästä aiheesta oon lukenut monesta muustakin kynsiblogista, joten ilmeisesti en oo yksin tän asian kanssa.

Osittain nää mun ajatukset johtuu myös ihan vaan siitä, että mulla ei jostain syystä enää ole oikein mielenkiintoa blogin kirjoittamiseen. Vähän harmi kyllä, kun tätä blogia oon kuitenkin jo useamman vuoden kirjoittanut. En kuitenkaan ole ihan vielä blogin kirjoittamista lopettamassa, sillä kesällä varmasti tulee lakattua kynsiä, joita haluan tänne jakaa. Halusin vain kertoa alustavasti teille näistä mun ajatuksista. Sitten kun jonain päivänä päätän blogin kirjoittamisen lopettaa kokonaan, niin varmasti kuitenkin jatkan kynsien lakkaamista ja lakkausten jakamista ainakin Instagramin puolella :)

1 kommentti:

  1. Ihanat kynnet ja upea lakka! Harmi lukea taas yksi lopettamisilmoitus...tämä on jo kolmas kynsiblogeissa lyhyen ajan sisään. Mutta toki mä ymmärrän että on muutakin elämässä, sinäkin olet niin nuori vielä :) Mä kyllä luin sun postauksia eikä epäsäännöllinen tahti ole haitannut. Mutta aika vähän meitä suomalaisia kynsibloggaajia enää on!

    VastaaPoista