Sivut

maanantai 9. lokakuuta 2017

Ranskis leimadecaleilla


Mun piti lakata kynnet jo viikko sitten maanantaina, mutta joka päivä oli jotain sellaista tekemistä, etten voinut lakata kun vasta lauantaina. Idean kynsiin olin onneksi miettinyt jo valmiiksi, joten lauantaille jäi vain lakkauksen toteutus.


Päädyin tekemään ranskiksen, sillä en ole pitkään aikaan sellaista tehnyt. Lakaksi valitsin ehdottoman syyslempparini, Essencen viininpunaisen True Loven. Oon aina tykännyt viininpunaisesta värinä, mutta tänä syksynä oon täysin rakastunut viininpunaiseen, minkä huomaa esimerkiksi tänä syksynä ostamistani vaatteista.

Tein siis ensimmäisenä ranskiksen keskareiden ja nimettömien kynsiin, minkä jälkeen lakkasin muut kynnet True Lovella. Aluksi ajattelin, että laittaisin ranskiksen kaveriksi siirtokuvat, mutta koska en löytänyt sopivia siirtokuvia, päätin tehdä leimadecalit. Kukkakuvio on Konadin m82-laatasta. Lopuksi koristelin peukalot, etusormet ja pikkurillit vielä kultaisilla niiteillä. Mua jäi hirveesti häiritsemään varsinkin näitä kuvia katsellessa se, että keskarissa leimadecal on vähän liian keskellä kynttä :D Muuten lakkaus onnistui hyvin, näistä tuli paljon paremmat kuin ajattelin!


Essence - True Love
Essence - Stamp Me! black

4 kommenttia: