Sivut

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Testissä BPS:n leimasin

Nyt se on virallista - mä oon tuore ylioppilas. Yo-kokeiden tulokset siis tulivat viime torstaina. Vaikka mun kohdalla ylioppilaaksi pääseminen ei ollut epävarmaa, niin olihan se nyt hienoa nähdä oma nimi uusien ylioppilaiden listalla.  Arvosanat eivät tosin mua miellyttäneet, minkä takia taas syksyllä on pari yo-koetta edessä. Pääasia on kuitenkin se, että musta tuli ylioppilas, ja voin nyt keskittyä täysillä juhlien järjestämiseen! 

Pääsykoekin oli eilen, joten sekin on vihdoin ohi. Hain siis yliopistoon opiskelemaan farmasiaa, jos en sitä ole täällä vielä maininnut. Nyt tämän kevään lukeminen on siis ohi, ja voin keskittyä muihin asioihin. Oon niin helpottunut, ettei mun tarvitse vähään aikaan lukea - oon nimittäin lukenut joulukuusta tähän asti...


Kuulumisten jälkeen päästäänkin tämän postauksen pääaiheeseen. Sain siis jo aikoja sitten Born Pretty Storelta testattavaksi läpinäkyvän leimasimen. Tiedän, oon niiiin myöhässä tän kanssa, sillä läpinäkyvät leimasimet on jo vanha juttu :D Mä kuitenkin sain testattua tätä vasta vähän aikaa sitten, mutta parempi myöhään kuin ei koskaan.


Kyseessä on siis Born Pretty Storen XL-kokoinen Clear Jelly Stamper, jonka hinta on tällä hetkellä $3.59. Leimasimen mukana tuli scraper, joka mulla ei tosin toiminut kovin hyvin. Leimasimessa on myös korkki, joka suojaa sitä hyvin. 


Olin kyseisestä tuotteesta tietysti hyvin innoissani, koska ajattelin, että läpinäkyvällä leimasimella leimaaminen on lasten leikkiä, kun kohdistaminenkin on paljon helpompaa. Olin kyllä lukenut, että monella on ollut ongelmia läpinäkyvien leimasimien kanssa, mutta leimasimet on kuitenkin lopulta saatu toimimaan. 


Kuten yllä olevista kuvista varmasti huomaatte, ei leimaaminen sitten sujunutkaan suunnitelmien mukaan. Kun kokeilin leimasinta ensimmäisen kerran, ei siihen tarttunut juuri mitään. Tietenkin menin heti lukemaan netistä, miten saisin leimasimen toimimaan, ja ensimmäisenä kokeilin leimasimen painelua teippiin. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta. Sitten kokeilin pyyhkimistä asetonittomalla kynsilakanpoistoaineella. Tämän jälkeen kuviot tarttuivat hieman paremmin, mutta sekin kesti vain hetken. Sitten kokeilin vielä asetonillista kynsilakanpoistoainetta, joka auttoi kaikista eniten. Clear jelly stampereitahan ei saa pyyhkiä asetonilla/asetonillisella kynsilakanpoistoaineella, sillä asetoni voi vaurioittaa leimasinta. Tämä BPS:n leimasin ei kuitenkaan ollut asetonista moksiskaan. Asetonista huolimatta kuviot eivät edelleenkään tarttuneet leimasimeen tarpeeksi hyvin, joten luovutin.


Annoin leimasimelle toisen ja kolmannenkin mahdollisuuden. Painelin sitä erilaisiin teippeihin, pyyhin kynsilakanpoistoaineella ja Fairylla - eikä millään tuntunut olevan mitään vaikutusta. Kokeilin tietysti myös erilaisia scrapereita, eri leimauslakkoja ja -laattoja, mutta mikään ei auttanut. Paras kuvio, jonka sain nousemaan, on tuossa yllä olevassa kuvassa, eikä sekään ole tarpeeksi hyvä. En sitten tiedä, onko tämä leimasin jokin maanantaikappale vai onko vika vain leimaajassa, mutta en vain yksinkertaisesti ole saanut leimasinta toimimaan. Harmittaa niin paljon, sillä odotin tätä leimasinta innolla. Mitään kynsiä en luonnollisesti saanut tehtyä leimasimen avulla, joten siksi ei tällä kertaa kynsikuvia. Jos teillä on vielä antaa jotain vinkkejä, joilla voisin saada leimasimen toimimaan, niin otan niitä ilomielin vastaan!


Koodilla ZEL91 saatte 10% alennuksen Born Pretty Storen tuotteista

*En hyödy linkeistä mitenkään.

4 kommenttia:

  1. Ohhoh, on se kyllä vastustanut! Mulla taas on ainoastaan tuo BPS:n leimasin nykyään käytössä ja olen vaihtanut pari tyynyäkin jo ja aina pelittää. :O Minä teen käsittelyn puhtaalla asetonilla, en kynsilakanpoistoaineella, jossa on asetonia, sillä niissä on myös öljyjä. Tämän saman asian vuoksi leimatessa käytän aina vain asetonia puhdistukseen, enkä kynsilakanpoistoainetta. Ja yleensä annan asetonilapun olla aina sekunteja kiinni tyynyssä, enkä siis pyyhkäise vain kevyesti tyynyä. Millään muulla kikalla en itse ole saanut näitä toimimaan kuin puhdas asetoni, sillä olen kyllä yrittänyt juuri samoja kuin sinäkin! Toivottavasti saat leimasimen toimimaan, se toimii kyllä tosi hyvin kunhan sen vain saa toimimaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt en oo enää edes yrittänyt saada sitä toimimaan vaan oon suosiolla käyttänyt Konadin leimasinta, joka toimii aina :D Täytyy ilmeisesti siis yrittää vielä pyyhkiä sitä puhtaalla asetonilla, kiitos vinkistä! Jospa mä vielä saisin sen toimimaan...

      Poista