Sivut

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Ensimmäinen kosmetiikkakalenterini


Viime postauksessa taisinkin mainita, että oon hankkinut elämäni ensimmäisen kosmetiikkakalenterin. Uskon, ettei kovin monelle blogia pidempään seuranneelle tule yllätyksenä, että kyseinen kalenteri on Essencen :D Oon aivan täysin hurahtanut Essencen tuotteisiin, ne vaan on niin hyviä! ♥



Olisin halunnut Essencen kalenterin jo viime jouluna, mutta silloin kalenteri olisi pitänyt tilata netistä, ja muistaakseni ne myytiin silloinkin hetkessä loppuun. Heti kun kuulin, että tänä vuonna kalentereita tulee Suomeen, jokaiseen Tokmanniin, ajattelin, että nyt mä niin ostan sen! Malttamattomana ihmisenä mun oli tietysti pakko katsoa kalenterin sisältö jo etukäteen, ja sisällön nähtyäni ajattelin, etten ehkä sittenkään tarvitse kyseistä kalenteria. Jostain syystä löysin itseni kuitenkin Tokmannilta Essence-hyllyiltä... Ja tyytyväisenä lähdin joulukalenteri kainalossa kotiin :D


Nyt mulla sitten on kosmetiikkakalenteri. Ja oon niin tyytyväinen, että päätin sittenkin ostaa tän! En millään malttais odottaa joulukuuta :D Luukkujen sisällöt tulen esittelemään blogissa todennäköisesti muutamassa erässä, en siis joka päivä. Katson sitten joulukuussa, että mikä on mulle sopivin tapa kalenterin sisällön esittelyyn, kun en koskaan ennen ole joulukalenteria blogissa esitellyt :) 
Onko teillä kosmetiikkakalentereita?

2 kommenttia:

  1. Oii, ihanaa! Mielenkiinnolla odotan, mitä tuolta tupsahtaa :) Mä en jaksanut tätä lähteä metsästämään, ehkä ensi vuonna sit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä asun sen verran pienellä paikkakunnalla, että mun tarvitsi vain kerran käydä Tokmannissa tätä metsästämässä :D

      Poista