Sivut

lauantai 16. heinäkuuta 2016

True Love



Kävin muutama päivä sitten läheisellä Essence-hyllyllä, ja mukaan tarttui kaksi uutta lakkaa, True Love ja Good Limes. Halusin heti päästä testaamaan True Lovea, jonka viininpunaiseen sävyyn ihastuin.

Halusin pitkästä aikaa tehdä ruusukynnet, mutta koska en kuitenkaan keksinyt toteutustapaa, päätin ottaa mallia näistä Paulina's Passion -blogin kynsistä. Ensimmäisenä lakkasin kaikkiin kynsiin kerroksen I ♥ Magic -glitterlakkaa, jonka päälle tein vinyylien avulla, True Love -lakkaa käyttäen puolikuumanikyyrin. Nimettömien ja keskareiden kynsiin tein ruusuja käyttäen kahta erisävyistä pinkkiä ja valkoista. Muihin kynsiin lisäsin hopet kolmioniitit.
Ruusut eivät onnistuneet toivotulla tavalla, mutta ei ne huonotkaan ole. Niitit olisin voinut jättää kokonaan pois, jotenkin ne näyttää tosi tyhmiltä... Mutta minkäs teet, meni jo :D Oon näihin kynsiin ihan tyytyväinen, ei nää mitkään maailman kauneimmat oo, mutta ihan kivat kuitenkin.

En taas ymmärrä, mikä meni pieleen kuvaamisessa, mutta jostain syystä kuvista tuli ihan kamalia. Kynnet näyttää livenä paljon paremmilta, mitä noissa kuvissa, mutta kello on jo niin paljon, etten todellakaan ota enää uusia kuvia. Olisin voinut jättää kuvaamisen tietenkin aamuun, mutta siihen mennessä joku kynsi saattaisi olla jo pilalle mennyt. Pahoittelut siis huonoista kuvista, jospa lakkaisin seuraavat kynnet sellaiseen kellonaikaan, että voisin ottaa kuvat ulkona!


Essence - True Love
Essence - Be Awesome Tonight!
Essence - Good Limes
Essence - Wild White Ways
Essence - Yummy Gummy
Essence - I ♥ Magic

Hahha, musta tuntuu, että lakkailen nykyään vaan ja ainoastaan Essencen lakoilla, ootteko huomannu? :D  Tälläkin kerralla kaikki kuusi lakkaa, joita käytin, on Essencen, hups... En vaan voi sille mitään, että kyseinen merkki on noussu ihan mun lemppariksi kynsilakoissa, niin halpoja ja hyvälaatuisia! ♥

4 kommenttia: