Sivut

lauantai 28. toukokuuta 2016

Love Is In The Air




Yli kolme viikkoa viimesimmästä postauksesta, hups! Pyrin välttämään näin pitkiä taukoja, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että tää toukokuu on ollut tosi kiireinen kuukausi, ja aina kun aikaa olisi ollut kynsien lakkaamiselle, niin en vaan oo jaksanu/lakkaukset on mennyt pilalle. Täällä taas kuitenkin olen!

Mulla alkaa lukion toinen vuosi olla nyt paketissa, ensi viikolla vielä kaksi koetta, mutta keskiviikkona mulla alkaakin sitten ihana kesäloma ♥ Uskomatonta, miten nopeesti aika menee, vasta oli vielä lunta maassa, ja tänään lämmin kesäpäivä! Mutta en kyllä valita, musta on ihanaa että kesä on taas vihdoin täällä! Tosin vähän kyllä jo hirvittää tulevat syksyn yo-kokeet, ne on nimittäin ihan kohta... :D

Ihanasta kesäsäästä inspiroituneena päätin tehdä kesäisen liukuvärin, ja samalla testata uusinta lakkaani. Tänne mun kotikaupunkiin tuli pari viikkoa sitten vihdoin ja viimein 2m Essence-hylly Tokmanniin, joten tokihan mun piti päästä käymään siellä! Mukaan tarttui mm. keltainen Love Is In The Air -lakka, jota siis pääsin testaamaan näissä kynsissä. Mä en oo oikeastaan ikinä pitänyt keltaisesta väristä kovin paljoa, mikä näkyy myös mun lakkakokoelmassa - mulla on nimittäin tällä hetkellä vain yksi keltainen lakka :D Välillä sitä kuitenkin lakkauksiin tarvitsee, joten siitä syystä päätin kyseisen lakan ostaa.

Aloitin lakkaamalla kynnet valkoisella, jotta liukuvärjäys näkyisi paremmin. Valkoisen päälle tein sitten pystysuoran liukuvärjäyksen keltaisella ja mintulla. Minttuna käytin Essencen Play With My Mint -lakkaa, joka mun mielestä sopii hyvin yhteen Love Is In The Air:n kanssa. Liukuvärjäyksen jälkeen leimasin jokaiseen kynteen kuvion BP-17 -laatasta. Leimaaminen ei tälläkään kertaa onnistunut täydellisesti, mutta ihan tarpeeksi hyvin kuitenkin. Lopuksi laitoin kynsille vielä kerroksen mattapäällyslakkaa.

Ennen kuvien ottamista ehdin jo tökätä etusormen ja nimettömän kynnen johonkin, joten kolhut näkyvät kuvissa. Oon näihin kynsiin kuitenkin tyytyväinen, tykkään varsinkin tuosta liukuvärjäyksestä :) Mitä mieltä te ootte?


Konad - musta leimauslakka
Essence - Love Is In The Air
Essence - Play With My Mint
BP-17 -laatta

6 kommenttia:

  1. Mahtavat värit ja tuo leima vaan on yksi parhaimmista! Tosi ihana kokonaisuus <3
    Tsemppiä vielä vikoihin kokeisiin, äläkä ota turhaa stressiä vielä syksystä. Hyvin ehtii ja pitääkin lomailla ennen lukemista :) Abivuonna saa lukea sitte ihan kyllästymiseen asti (nimimerkillä pääsykoekirjoja viidettä kertaa lukemassa... :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Anni! <3

      Juu, en mä todellakaan vielä aloita lukemista, kattoo sitä sitten joskus heinäkuussa :D voi ei, kuulostaa kyllä kauheelta.... :D

      Poista