Sivut

lauantai 20. helmikuuta 2016

Wanhat 2016



Oon odottanut vanhojen tansseja siitä asti, kun niistä ensimmäisen kerran kuulin. Ja vihdoin se päivä koitti perjantaina! Oli kyllä todellakin odottamisen arvoinen päivä.

Päivä alkoi kello 5.00, kun herätys soi. Kuudelta sitten istuinkin jo meikattavana. Halusin ehdottomasti käydä laitattamassa meikin ja hiukset, koska sinä aamuna mulla ei olis tullut siitä yhtään mitään. Olin meikkiin ja kampaukseen todella tyytyväinen, ne olivat ihan täydelliset ♥ Kampaajan jälkeen laitoin mekon päälle ja sitten mentiin.
Meidän lukiolla oli kaksi tanssinäytöstä. Ensimmäinen näytös oli lukion ykkösille ja 9.luokkalaisille klo 11.15, ja toinen näytös vanhemmille klo 13. Tanssit meni tosi hyvin, vaikka jännitin paljon. Pieniä mokia tietenkin sattui, mutta niitä tuskin kukaan huomasi.

Oli aivan mahtavan ihana ja ikimuistoinen päivä ♥ Tänään iski kauhea haikeus siitä, että nyt se oikeesti on ohi! Näin jälkikäteen kun ajattelee, niin ei olisi tarvinnut stressata niin paljoa, mutta se kuuluu asiaan :D



Ja sitten kynnet! Mun mekko on vaaleanpunainen, joten pinkki/vaaleanpunainen oli myös luonnollinen valinta kynsille. Halusin tehdä suht. nopean ja helpon lakkauksen, jossa on paljon strasseja. Suunnittelin kynnet, ja pari viikkoa aiemmin myös tein ns. "koekynnet", jotta lopulliset kynnet sitten varmasti onnistuisivat. Koekynnet tehtyä katsoin kynsiä ja totesin, että kaipaan niihin vielä sitä jotain. Mietin monta päivää, mitä voisin kynsille lisätä, mutta mikään ei tuntunut hyvältä. Päätin luopua suunnitelmasta ja tehdä aivan erilaiset kynnet.

Tein viime kesänä pinkit liukuvärikynnet, joista tykkäsin tosi paljon. Niistä keksinkin idean mun wanhojen päivän kynsiin. Aloitin tekemällä liukuvärin Essencen Sweet At First Sight ja Whatever! -lakoilla ja Lumenen Glam Passionilla. Liukuväristä tuli tosi kiva, ja se onnistui hyvin, onneksi. Viimeistelin liukuvärin lakkaamalla sen päälle kerroksen Essencen Glitz & Glam -glitterlakkaa. Nimettömät ja peukalot lakkasin Sweet At First Sight:lla, jonka päälle asettelin glitterlakkaa. Lopuksi laitoin vielä hopeita strasseja, jotta kynsistä tuli juhlavat.
Kynsistä tuli mun mielestä tosi onnistuneet, tykästyin näihin todella paljon :) Ei ihan samansävyiset mekon kanssa, mutta ne kävivät silti mekon kanssa oikein hyvin. Varsinkin, kun mekon yläosassa on hopeita timantteja, joita laitoin myös kynsille.


Tässä vielä kuva mekosta, eikös olekin täydellinen♥ Tilasin mekon Mecco.fi:stä mittatilaustyönä, ja se tuli just oikeen kokoisena. Mekko on juuri sellainen kuin halusinkin, joten en ois voinut olla enempää tyytyväinen :D♥

16 kommenttia:

  1. Wau mitkä kynnet ja wau mikä mekko. <3 Näytät todella kauniilta. :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis oot! Ja nuo kynnet ja mekko jaja.. <3 Mulla on niin ikävä omia vanhoja. Oltiin perjantaina kattomassa meiän lukion kakkosten vanhoja, ja mä selitin jatkuvasti mun parille, kuinka mä tahtoisin niin tanssia uudestaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anni! ♥ Hahha, mullakin on jo nyt niin ikävä vanhoja, voisin mennä heti tanssimaan uudestaan! :D

      Poista
  3. Upeat kynnet ja upia mekko! Voin kuvitella sen jännityksen. :D Mää olin kahtomasa vanhoja, kyllä ne mekot ja tanssit on kaunista kateltavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Oon ite ollut kahtena edellisenä vuonna katsomassa wanhoja, ja kyllähän se on aivan ihanaa katseltavaa. Vielä ihanampaa on kuitenkin ite tanssia! :D ♥

      Poista
  4. Supersievä lakkaus ja kaunis kokonaisuus wanhojen asussasi muutenkin! Kiva että päivä oli onnistunut.

    Mulla meni aikoinaan koko tanssit ohi, kun ei poikaparia riittänyt tyttövaltaisessa lukiossani.. Ja omilla parhailla kavereillani oli poikaystävät tanssipareinaan, eli heistäkään en saanut edes tyttöparia.:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Voi harmi, tuo on kyllä niin ikimuistoinen kokemus, että keneltäkään ei pitäis mennä ohi sen takia, ettei oo paria! :(

      Poista