Sivut

perjantai 23. lokakuuta 2015

Vinyylien testailua ja ostoksia





Niin kuin viime postauksessa taisin mainitakin, kävin viime viikonloppuna reissussa, josta mukaan tarttui muutamia uusia Essencen lakkoja. Halusin ehdottomasti päästä testaamaan niitä, joten eilen kynsille pääsivät Turn the lights on! ja On air!. Kynsiä suunnitellessa muistin, etten ole vielä testannut Born Pretty Storelta saatuja vinyylejä, joten testasin chevron-vinyylejä.

Ensin lakkasin keskarit valkoisella, nimettömät On air!:lla ja peukalot, etusormet ja pikkurillit Turn the lights on!:lla. Keskareihin tein chevronkuvion vinyylien avulla, joka toinen väli Turn the lights on!:lla ja joka toinen On air!:lla. Peukaloihin, etusormiin ja pikkurilleihin laitoin vielä hopeat niitit, jotka viimeistelivät lakkauksen. Oon tosi tyytyväinen lopputulokseen, tykkään näistä kynsistä paljon!

Oon lukenut aiemmin muista kynsiblogeista, että Turn the lights on!:n laatu ei ole hyvä, mutta halusin silti ostaa sen ja testata itse. Lakka peitti kunnolla vasta neljännellä kerroksella, joten se ei todellakaan ole kovin peittävä. Sävy on kuitenkin niin kaunis, että aion jatkossakin käyttää kyseistä lakkaa. On air! sen sijaan peitti jo toisella kerroksella täydellisesti. Aivan ihana lakka, rakastuin <3


Sain jonkun aikaa sitten Born Pretty Storelta testattavaksi 16 arkkia erilaisia vinyylejä. Joukossa on mm. chevron-vinyylejä ja vinyylejä ranskalaiseen manikyyriin. Mä en oo aikasemmin edes kunnolla testannut vinyylejä, joten näiden testaamista odotin innolla. Vinyylit toimivat oikein hyvin, lähtivät irti kynneltä siististi ja helposti, ei mitään valittamista.
Muistakaa myös, että saatte 10% alennuksen Born Pretty Storen tuotteista koodilla ZEL91



Essence - On air!
Essence - Turn the lights on!
Essence - The white bunny
Niitit
Vinyylit

--------------------------------------------------------------------------


Essence - The white bunny
Essence - The black cat
Essence - Forgive me
Essence - Our sweetest day
Essence - Turn the lights on!
Essence - On air!


Ja sitten ostokset Ideaparkin Essence-hyllyiltä! Hyllyt olivat aika tyhjillään lakkojen osalta, joten kovin montaa lakkapulloa en kotiuttanut. Ostin siis kuusi lakkaa, Caring nail oil -kynsiöljyn ja eyelinerin (ei kuvissa). Mä en oo ennen ostanut mitään Essencen kynsien hoitotuotteita, vaikka olenkin niitä katsellut. Nyt kuitenkin ostin tuon kynsiöljyn, joka vaikuttaa hyvältä. Kertokaa ihmeessä, jos omistatte kyseisen kynsiöljyn!
Lakat on aivan ihania! On air!, Turn the lights on! ja The white bunny pääsivätkin jo testiin, mutta odotan innolla muiden testaamista.

Mitä mieltä olette kynsistä ja ostoksista? :)

10 kommenttia:

  1. Oikeen nätti kokonaisuus kynsillä. :) Ja ihania ostoksia, mulla on joku kynsigeeli misä on semmosia palleroita. Se imeytyy sikanopsaa kynsinauhoihin.

    VastaaPoista
  2. Onnistunut lakkaus, ja etenkin tuo "vinyylikeskari" on ihan lemppari!

    VastaaPoista
  3. Ihanan talvinen lakkaus! Mäkin sain viimein raahattua itseni lähimmälle Essence-pisteelle ja multakin löytyy muutaman muun Essencen lisäksi tuo Turn the lights on. Se on tosi kauniin sävyinen mun mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Turn The Lights On on kyllä ihana!

      Poista
  4. Todella nätti lakkaus. <3 Tykkään älyttömästi Essencen lakoista ja meikeistä, joten myös ostokset on mahtavia!

    VastaaPoista