Sivut

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Leimailua jälleen kerran




 
Eilen päätin taas testata yhtä Born Pretty Storelta saatua leimauslaattaa. Ensin tein kunnon suunnitelman hienoista höyhenkynsistä, ja ajattelin, että ne onnistuvat varmasti - väärin. Yritin siis leimata laatalta höyhenkuviota nimettömään ja muihin tehdä käsinmaalaamalla höyheniä, mutta eihän niistä sitten kuitenkaan tullut yhtään mitään. En tehnyt niitä kynsiä edes loppuun, puhumattakaan siitä, että olisin ottanut kuvat, ja julkaissut ne täällä blogissa. Noh, puhdistin kynnet, ja aloitin uudestaan, tällä kertaa hieman yksinkertaisemmat kynnet.
 
Lakkasin kaikki muut, paitsi etusormen kynnen Essencen Yummy Gummy -lakalla. Mä tykkään siitä lakasta niiiin paljon! Aivan ihana pinkki. Yummy Gummyn jälkeen lakkasin etusormen pelkästään Essencen I ♥ magic -lakalla. Laitoin sitä kerroksen myös keskisormen kynteen. Nimettömään leimasin "kiekurakuvion", niin kuin myös keskariin puoliksi. Keskariin laitoin lisäksi hopeita strasseja. Tällä kertaa leimaaminen sujui ilman suurempia ongelmia, toisin kuin viimeksi. Kynnet onnistui mun mielestä hyvin, ja ne on aika kivat.
 


 
Essence - Yummy Gummy
Essence - I ♥ magic
Color Club valkoinen
 
 
Näihin kynsiin käytin siis Born Pretty Storelta saatua BP-18 -laattaa. Kyseinen laatta on mun mielestä tosi kiva, tykkään erityisesti koko kynnen höyhenkuviosta, ja kiekuroista. Laatta toimii tosi hyvin, mulla ei oo mitään valittamista. Täytyy tässä joku päivä kokeilla uudestaan höyhenkynsiä, tykkään tuosta kuviosta nimittäin paljon! :D
Muita Born Pretty Storen nail art -tuotteita löytyy tästä.
Muistakaa myös, että saatte 10% alennuksen Born Pretty Storen tuotteista koodilla ZEL91


*Sain laatan yhteistyön kautta. Mielipiteet ovat omiani, enkä hyödy linkeistä tai koodista mitenkään.
 



12 kommenttia: