Sivut

lauantai 3. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 parhaat kynnet

Moikka!

Sain nyt vihdoinkin tehtyä tämän lemppari kynnet-postauksen, jonka lupasin tehdä. Valitsin 12 parasta lakkausta, joista itse tykkäsin paljon. En kuitenkaan laittanut niitä mitenkään järjestykseen, vaikka olenkin numeroinut kuvat, joten lakkaukset eivät ole paremmuus järjestyksessä.

Vuoden 2014 aikana oon kyllä kehittyny kynsien lakkaamisessa. Aina ei tietenkään voi onnistua, vaikka kuinka hyvä olisikin, joten myös viime vuonna oli paljon epäonnistuneita lakkauksia - jotkut jopa niin epäonnistuneita, etten kehdannut tänne blogiin niitä julkaista. Silti huomaan kehittyneeni, kun vertailen vuonna 2014 tammikuussa ja joulukuussa lakattuja kynsiä. Postaustahdissa mulla ois parantamisen varaa, mutta tiedän, etten postaa yhtään useammin, vaikka kuinka lupaisinkin. Koulu vie niin paljon aikaa mun elämästä, ettei mulla ole arkipäivinä mitenkään aikaa lakata kynsiä. Mä tartten kynsien lakkaamiseen vähintään 3 tuntia aikaa, joten ainut mahdollisuus on lakata kynsiä viikonloppuisin. Toivottavasti ymmärrätte! Tähän asti ootte ainakin ollu tosi kärsivällisiä :) Mä kuitenkin yritän parhaani, ja teen postauksia ja lakkaan kynsiä aina kun vaan kerkeen!

Ja nyt niihin kynsiin... Kuvan alla on sen postauksen nimi, jossa julkaisin kynnet + linkki kyseiseen postaukseen.


























Kuten varmaan huomaatte, vain muutamat kynnet ovat keväältä ja suurin osa on syksyltä/loppuvuodelta. Siitäkin voi huomata, että olen kehittynyt! :D Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta, ja kertokaa ihmeessä mielipiteenne tästä postauksesta ja vuoden 2014 kynsistä! :)

7 kommenttia:

  1. 4,7 & 10 oli mun ehdottomat lempparit! <3

    VastaaPoista
  2. Mun lempparit on 3,4 ja 9. Itellä on sama ettei koulupäivinä oikeen kerkeä kynsiä lakata. :D Mutta joskus silloinkin kerkeän silti jotain kynsille tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Joo, mä kerkeen joskus todella harvoin lakata koulupäivinä jotkut tosi yksinkertaiset kynnet, mut yleensä se jää viikonlopulle :D

      Poista
  3. Kaikki on ihania! Mun lempparit on 4, 7, 9, 11. :)

    VastaaPoista
  4. Mun lempparit on 3, 7, 9 ja 10. Kaikki on kullä hienoja! Ps. Ablodeja minulle? (Luin koko blogisi läpi.)

    VastaaPoista